Uudet tilat ja uusi elämä
En edes osaa kertoa, kuinka iso asia tämä on minulle. Vihdoin jätin kertakaikkiaan päätyöni ja aloin kokopäiväisesti tekemään sitä, mistä tykkään ihan hirveästi. Nyt se on uskallettava, jos meinaan tehdä sellaista, mikä tekee minut onnelliseksi. Samaan aikaan olen innoissani ja peloissani. Onnistunko vai onko tämä valtava floppi? Noh, olenpa ainakin yrittänyt.

Etsin pitkään sopivaa tilaa. Halusin rauhallisen paikan, kuitenkin hyvien liikenneyhteyksien varrelle, paikkaan johon on helppo löytää ja johon saa auton helposti parkkiin. Sellaisella vuokralla, jonka pystyn yksin maksamaan.
Pähkinärinteen paikka on kuin minulle tehty. Ihana avara ja valoisa huone, rauhallinen kiinteistö. En voisi toivoa enempää.
Aloitin tilaamalla logon. Sen jälkeen mainokset ständiin ja flaijerit. Uudet käyntikortit. Tarrat opasteiksi ulko-oveen, aulaan ja huoneen oveen. Kalusteet ja joitakin työkaluja jouduin hankkimaan uusia. Paljon oli onneksi jo entuudestaan ja koska teen osan viikosta edelleen kotonani Luukissa, kannan osaa tavaroista edestakaisin.

Muuten kaikki on valmista, enää muutama sertifikaatti puuttuu seinältä. Ehkä hankin verhot? Ehkä toisen maton? Tärkeintä on, että saan tehdä siitä ihan justiinsa sellaisen kun haluan, minun näköisen.

Kalenteria pidän auki vaihtelevasti, niin että jokaiselle löytyy sopiva aika. Timmasta saa varattua näppärästi, mutta toki saa minullekin soittaa tai laitaa viestiä. Kannattaa kysyä ihan pähkähullujakin aikoja, kukonlaulun aikaisia aikoja ja yökukkujan aikoja. Teen siis tarvittaessa myös klo 22.00 jälkeen, tosin hintoihin lisään 20;- ns. iltalisää. Toivotan siis lämpimästi tervetuloa!
Osoite on Karhunkierros 5, 01640 Vantaa tai Luukinranta 16, 02970 Espoo

